Niinhän siinä sitten kävi, että Arkalan Kissa nro 1 löysi sittenkin sisäisen kissansa, karkasi ja päätti tutustua maailmaan. Niille, jotka eivät meidän kissaa tunne, kerrottakoon, että Mew on kunnostautunut avaran paikan kammoisena. Aikanaan kerrostalossa se onnistui kerran hyppäämään jonkun ötökän perässä parvekkeelta alas (asunto maantasassa), hyppäsi muutaman askeleen ja tajusi olevansa ulkona. Siihen se sitten jähmettyi ja alkoi mouruamaan kovaan ääneen. Minä yritin houkutella sitä takaisin parvekkeelle, mutta kissa ei liikahtanutkaan, lopulta oli sitten pakko hypätä itse perässä hakemaan sitä.

Toinen hyvä esimerkki olkoon sitten samaisesta asunnosta. Oli kuuma kesäpäivä ja olin tuulettanut ja Mewille oli ilmeisesti sattunut vähän samanmoinen vahinko kuin edellä. Minä olin jo aivan paniikissa, että mistä ihmeestä minä kissan löydän, kun on kadonnut tyystin. Jostain kumman syystä kävelin takapihalle ja kurkkasin parvekkeen alle. Siellä meidän Rohkea Rontti kyyhötti nurkassa ja naukui taas sydäntä (ja korvia) särkevällä mourunalla.

Nyt sitten olemme eläneet 5kk rivitalossa ja Mew ei ole osoittanut kovinkaan suurta kiinnostusta ulkoilmaan. Välillä se on istunut vähän aikaa portaalla ja minä olen naureskellut naapureille, että on siinä meillä kissa. Lauantai-aamuna tuli eräs naapuri taloyhtiöstä kyselemään, että onko meillä kissaa. Minä siinä nyökytin päätäni ja hän sanoi, että se on sitten varmaan meidän kissa, joka on heidän naapurinsa pihalla loukkaantuneena. Ensimmäinen fiilis oli kauhu - nyt se on jäänyt autonalle. Sitten tuli ajatus, eihän se voi olla meidän Mew, Mew nukkuu jossain piilopaikassaan, eikä korvaansa lotkauta. Kuvailin meidän kissaa ja kuvaus osui heidän "loukkaantuneeseen" kissaansa. Minä lähdin harppomaan paikalle sydän pamppaillen. Nainen selitti minulle miten kissa ihan tärisee vain jonkun luudan takana. Siinä vaiheessa minulle välähti - sen täytyy olla meidän Mew, joka on vain joko a) eksynyt tai b) pelästynyt jotain. Ja siellähän se oli.

Enpä tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Nyt sitten ihmetellään, että mitäs tehdään, kun talossa tällä hetkellä tilanne on vähän sellainen, että pyöröoven saisi hankkia. Tuollaisia alle kouluikäisiä juoksee koko ajan sisään ja ulos. Miten ihmeessä ratkaista siinä sitten se, että kissa ei pääse ulos, jos sinne sattuu haluamaan?

Kyllä pitää sanoa, että jollain on pahasti jotain uusia gerbiilisivujani vastaan. Juuri kun sain ne jossain vaiheessa sille mallille, että ajattelin voivani "julkaistakin" ne hajosi koneesta kovalevy. Kun sain tiedot kerättyä uudelleen yhteen ja päätän jälleen toimia, ftp-palvelin on rikki. Juu-juu. No laitoin kuitenkin myytävät nettiin. Onpahan siinä sentäs jotain.

Gerbalaan ei kuulu ihmeempiä. Tänään juuri kauhistelin, että loppuuko ne sittenkin oikeasti. Pääluku on tällä hetkellä 27, joista 5 on myynnissä. Upea alkaa valitettavasti olla hajurauhaskasvaimensa kanssa siinä jamassa, ettei niitä elinpäiviä varmastikaan enää kovin montaa ole. Jos menee enää huonompaan suuntaan niin pakkohan se on lopettaa. Ihmekin näyttää jo vanhalta ja Wing on saavuttanut jo kolmen vuoden rajapyykin. Tosin Wing on yhä niin pirteä, että voi hyvinkin porskutella vielä pitkään.

Haaveissa on ollut jo pidemmän aikaa nettisivut, joissa ei olisi paljoa päiviteltävää. Riittäisi kuin silloin tällöin lisäilisi ja poistaisi eläimiä ja sitten olisi jokin helppo tapa ylläpitää tietoa Hobittilan toiminnasta ja kuulumisista. Juuri nyt toivon ja uskon, että juuri tämä blogi voisi olla se tie. En lupaa mitään. En edes pistä itselleni mitään tavoitteita, kunhan vain haaveilen.